Niin se vaan joulu tuli ja meni. Lahjamäärästä päätellen muksut ainaki olivat olleet tosi kiltteinä 😀 Äitikin muutaman paketin sai, vaikka pukin kanssa olimme sopineet, ettei yhtään lahjoja laiteta. Kelien puolesta ei joulu ollut kyllä ihan onnistunein. Jouluaattona onneksi maassa pikkasen oli lunta, tällä hetkellä nurmikko loistaa vihreyttään. Ei kyllä uskoisi, että vuodenvaihdetta eletään. Isompi muksu ei voi käsittää, miten joulu on ollut ja mennyt, kun ei maassa ole yhtään lunta. Onneksi sen joulumielen voi kehittää muistakin asioista. Kyllä se joulu on perheiden ja yhdessäolon juhlaa. Silloin ollaan, nautitaan ja rauhoitutaan lähimmäisten kesken.
Samaan kappaleeseen en sitten voikaan meidän perhejoulusta kirjoittaa. Onhan meillä mukavaa ollut, syöty on hyvin ja lahjoja saatu, kuusi koristeltu jne. Muutamaan otteeseen on vain käynyt mielessä se, mistä en joulussa pidä. Ainakaan meidän perheen joulussa. Nimittäin niistä perkeleistä, saatanoista ja vituista. Enkä varsinkaan kusipäistä, kyrvistä ja huorista. Eikä tämäkään mikään uusi ilmiö ole. Muistan ihmetelleeni jo ensimmäisenä miehen kanssa yhteisenä jouluna, kun ei edes kuusta voi koristella ilman kauheaa kiroilua. Miksi ei voisi edes joulua pyhittää niin, ettei kiroilisi? Kyllä mä ymmärrän, jos joku kirosana pääsee, kun esim. satuttaa itseään, mutta se, että kuusenkoristelu vähän vastustaa niin tulee kaikki mahdolliset ja mahdolliste kirosanat hirveän räyhäämisen kanssa. Nyt vielä kun on lapsia, miksi joulunakin pitää lapsille huutaa, kirota, uhkailla ja pahimmillaan nimitellä? Useasti on käynyt mielessä, että tämä on viimeinen joulu, kun tuota menoa katson. Mutta saapa sitten nähdä… Kyllähän mies itsekin tajuaa huonosti käyttäytyvänsä, mutta kun mitään yritystäkään ei taia olla, että homma siitä miksikään muuttuisi. Muutamalle tuttavalle maininnut, että on kai sitä huono isä, kun lapselle räyhää. Sitä kautta sitten hakee hyväksyntää teolleen. Toiset lohduttaa, sellaista se on uhmaikäisen kanssa. Sitähän he eivät tiedä, että mies tukistaa, kiroilee, nimittelee kusipääksi tai vammaiseksi tms. uhkailee vaikka millä. Ja ei mies sellainen haluaisi olla, mutta hänen elämä on niin raskasta ja rankkaa, että sen vuoksi hän käyttäytyy niin. Mitään aikomustakaan ei siihen suuntaan ole, että mies ottaisi itse omista tekemisistään ja tunteistaan vastuun. Ei minun mielestä kolmevuotiaan tarvitse päällensä ottaa sitä vihaa, mitä mies sitä yhtä ihmistä (ja minua) kohtaan tuntee. Vaikeaa hänellä on, sitä en epäile ollenkaan. Silti aikuisen pitäisi jonkin verran osata hallita tunteitaan ja käyttäytymistään. Tunnistaa se, mikä on itsestä lähtöisin, eikä hakea syyllistä ulkopuolelta. Ja ylipäänsä, miksi aina hakea kaikkeen syy tai syyllinen? Miksi ei vain voi hyväksyä asioita niinkuin ne on tai on ollut. Menneisyyttä ei voi muuttaa,mutta tulevaan pystyy vaikuttamaan. Näin minä ainakin ajattelen. Virhettäni en tekemättömäksi saa, mutta virheistä voi oppia. Se on minun pitänyt opetella kantapään kautta. Tällä hetkellä tunnen olevani vahvempi ihminen, mitä olen koskaan ollut. Tunnen aika hyvin oman käytökseni ja asiat niiden takana. Paljon itsetutkiskelua se on vaatinut ja tulee vaatimaan vielä paljon. Toivottavasti saan tarpeeksi rohkeutta ja voimia tehdä omasta ja lasteni elämästä sellaisen, jossa on hyvä olla ja jossa jokainen tuntee olevansa arvokas sellaisenaan. Omien vanhempieni kanssa en ole koskaan tuntenut olevani läheinen. Ehkä en ole saanut kosketusta ja läheisyyttä niinkuin olisin tarvinut. Näin ainakin luulen, sillä en juuri muista tilanteita, että vanhemmat olisi halanneet tms. Muuta kuin ne väkinäiset synttäri- tms. halaukset. Meillä ei puhuttu yhtään mistään syvällisemmistä asioista. Niinkuin olen aiemminkin todennut, tunnistan miehen käytöksestä paljon samaa, mitä olen lapsuudessani kokenut ja miten toinen vanhemmistani käyttäytyy. Minä en tiedä vanhemmistani juuri mitään, saatikka sitten isovanhemmistani. Se on sääli, sillä sitä kautta voisi piirtää omaa historiaa. Toivon todella, että itse voisin katkaista tämän perinteen ja olla avoimempi lasteni kanssa. Ja antaa heille paljon läheisyyttä ja lämpöä. Pitää varautua siihenkin, että oman menneisyyden ”pimeät kohdatkin” tulee valoon (siitä mies tulee pitämään huolen). Se jää nähtäväksi, mikä on lasten suhtautuminen siihen. Hieman se pelottaa, mutta ainakin siihen asti minulla on mahdollisuus antaa kaikkeni lapsille ja koittaa tehdä heidän elämästään parhaan mahdollisen. Tällainen parisuhde valitettavasti ei sitä takaa. Joten asioiden on muututtava. Tavalla tai toisella.
Yksi isompi yhteenotto on miehen kanssa taas ollut. ”Keskustelimme” kommunikoinnista miehen ja minun välillä. Lähinnä siis siitä, että minä en vastaa miehen viesteihin, enkä esim. koulupäivän aikana lähettele hänelle viestejä ja kysele vaikka kuulumisia. Joten minkä vuoksi hänen pitäisi minua tervehtiä jne. Minä olen sanonut, että koulupäivän aikana en kännykkää käytä. Kuitenki yksi päivä olin whatsappissa koulupäivän aikana käynyt, mutta en miehelle viestiä laittanut (minusta joutaisi hiiteen koko whatsappit, pirun kyttäysohjelmia kaikki). En siis välitä miehestä laisinkaan. Kyllähän minulla olisi mahdollisuus olla vaikka koko päivä puhelin kourassa, mutta haluaisin edes sen hetken olla oikeasti muissa kuin koti- tai parisuhdeasioissa. Tiedän, että kun yhden viestin miehelle laitan, se on merkki siitä, että minulle saa viestitellä. Ja kun se viestittely olisikin vain kuulumistenvaihtoa… Ne p***u/pano tms. viestit on minusta kaukana kuulumisista ja välittämisestä. Ja kun oikein mietitään, milloin mies viimeksi olisi minun kuulumisia kysynyt. Siitä on vuosia aikaa. Ne viestit ei käsittele mitään muuta kuin miestä, hänen surkeuttaan tai fantasioitaan. Niin ja sainhan minä diangnoosinkin itselleni: olen kylmä, tunteeton, empatiakyvytön psykopaatti. Oikein mielelläni hommaisin oikein virallisen selvityksen asiasta, siihen kun jokin mittari on olemassa. Mutta sitähän minä en saa tehdä. Sanoin vaan miehelle, että minä en halua antaa itsestäni enää mitään, en hyvää enkä pahaa, ettei sitä tarpeen tullen pystytä käyttämään aseena minua vastaan. Mutta eihän mies haluaisi, että hänellä mitään ässiä hihassa olisi, itsehän minä ne sinne olen tehnyt. Myönsi siis ohimennen senkin, että niitä valttikortteja tulee käytettyä. Liittyi ne sitten aiheeseen tai ei. Toisten ihmisten vikalista senkuin jatkaa kasvamistaan ja kun pikkasen oikeasta narusta nykäisee, niin johan pisteet kolisee taas omaan tiliin. Todella inhottavaa.
Aiemmin tuossa mainitsin syiden/syyllisten hakemisesta. Tällä hetkellä mies on tuttavillamme vähän istumassa iltaa, kun onhan hän se ansainnut. On hänellä niin rankkaa ollut, vaan itsepähän on tällaisen elämän valinnut. Toisin sanoen, tunne sinä syyllisyyttä hänen elämänsä jokaisesta vastoinkäymisestä ja kyllä hänen nyt täytyy vähän nauttia. Ja hän nyt käy siellä, että on hänelläkin jotain juttuseuraa, kun ei hänellä ole kavereita ja minulla on ja minun kaverit ei miehen kanssa juttele. Siis oikeasti, tarviiko joka asiaa aina jollakin perustella? Miksi ei vain voi mennä ja pitää hauskaa, puolin ja toisin. Miksi minun täytyy tuntea syyllisyyttä siitä, että tapaan kavereitani (täällä meillä kotona useimmiten ja jaloissa pyörii kaikkien muksut)? Ja tällä hetkellä näen kavereitani 1-2krt/vko. Ja oikeasti, tarviiko minun huolehtia siitä, mitä mies sinä aikana tekee? Useimmiten on vieläpä töissä. Tarviiko minun kavereiden olla kaveria miehen kanssa? Eikö se riitä, että muutaman sanan vaihtaa ja joskus enemmänkin? Ei minulle miehen kavereiden kuulumiset kuulu, enkä minä heidän seuraan tuppaudu, miksi miehen pitäisi minun kavereitteni asiat tietää? Kun hänellä ei ole omia kavereita, niin mies asian minulle perustelee. Olenkin aiemmin näistä tuttavistamme kertonut, joilla mies tällä hetkellä on. Naikkonen omaa vähän samansuuntaisen persoonan kuin miehellä on. Ja on aivan päivänselvää, että tämä naikkonen on mieheeni ihastunut. Naikkonen taas tuntee mustasukkaisuutta, kun tutustuin nykyiseen parhaaseen ystävääni. Eihän nyt ihmisillä voi montaa ystävää olla… Miehelle tästä on tilittänyt. Nyt minulle on tullut jo niin selväksi se asia, kuinka kaksinaamainen tämä naikkonen voi olla, että minun puolesta se ystävyys saa olla pelkkää pintapuolista kuulumisten vaihtoa. Aiemmin olen kertonut, kuinka tämä naikkonen on saman illan aikana sanonut meille kummallekkin, että jättää toisemme. Mitä minä tuollaisella miehellä teen ja mitä mies tällaisella akalla tekee. Hänestä saisi paremman akan itselleen. Tuossa joku aika sitten tämä naikkonen oli löytänyt itselleen uuden ystävän ja kas kummaa, tältä naiselta alkoi miehelle tulla viestejä, kuinka kamala ihminen minä olen ja miehen pitäisi tulla hänen kanssaan kostamaan minulle. Ja kas kummaa, ”ystäväni” ei tiennyt asiasta mitään. Ei kuulemma nimellä ole puhunut meistä mitään. Kumma vaan, että aluksi nämä viestit tuli ”ystäväni” fb profiilista. Minullehan se nyt olisi aivan sama, vaikka kostaisi, mutta se, että siellä minun asioita hämmenetään ja kerrotaan aivan tuntemattomille ihmisille. Eikö se nyt jo riitä, että mies sitä tekee. Ja pari viikkoa sitten tämä ”ystävä” oli miehelleni ihmetellyt, kuinka ylimielinen jne. minä olen, kun en miehen viestittelyihin viitsi vastata. Minulle puolestaan on ihmetellyt, miten minä jaksan miehen jatkuvaa viestittelyä. Aika kaksinaamaista minun mielestä. Joten minun puolesta olkoon se ”ystävyys”. Mieshän toki on kaveria, miksipä ei olisi. Päivittäin tämän naikkosen kanssa viestittelevät, eikä todellakaan pelkästään vaihdella kuulumisia. Jännä juttu, että minä aikanaan sain hirveät haukut, kun en ole miehen puolella, kun hänellä oli riita tämän naikkosen kanssa. Silloin minun olisi pitänyt katkaista välit tähän naikkoseen. Nyt semmoisesta ei ole puhuttu halaistua sanaa. ”Ehkä naikkonen halusi näpäyttää sinua” on ainut miehen kommentti asiaan. Näpäyttää mistä? Se vaan ei minulle valkene. En koe tehneeni naikkoselle yhtään mitään ja minun tekoni miestä kohtaan ei häntä kosketa millään tavalla. Ja sen edellisen riidan aikana jopa miehen tutut ihmetteli, miten minä viitsin olla tuttua sellaisen ihmisen kanssa (heille siis oli kerrottu miehen versio asioista). Eipä he vaan tiedä, mitä kaikkea näiden ihmisten välillä on ollut ja on edelleen. Eikä he todellakaan tiedä sitä, että mieshän se on, joka niitä yhteyksiä pitää. En minä.
Aikamoista soppaa se tämä elämä on. Ja kun asiaa ajattelee ulkopuolisten silmin, niinkuin tuossa ylläkin kerroin (ja tuo nyt vain onyksi esimerkki), on ihmisillä aivan toinen käsitys siitä, mitä tämä todellisuudessa on. Joten voin kuvitella, mitä tulee olemaan, jos tässä pelit ja pensselit jakoon menee. Sitä saa todella kovan pohjatyön tehdä, jotta jotenkuten pinnalla pysyy, kun sen aika tulee. Uusi vuosi alkaa kohta. Mielenkiinnolla odotan, mitä vuosi tuo tullessaan. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Tehdään tulevasta vuodesta parempi, mitä edeltäjänsä on ollut. Siinäpä olisi hyvä lupaus 🙂