Heippa vaan! Niin se vaan kesä tuli ja meni. Harjottelu meni kunnialla läpi ja sen jälkeen sainkin lomailla kolme viikkoa perheen kanssa. Käytiin muutama pikkuinen reissukin. Kesäkuussa kerkesi jo ajatella,että tätäkö se kesä on, vettä ja kylmää. Onneksi heinäkuu teki helteet ja saatiin nauttia oikein kunnon kesästä. Heinäkuun viimeinen päivä alkoi taas koulu. Ei kyllä harmittanut, mukava oli taas nähdä koulukavereita ja saada jotain touhua. Muksut aloitti elokuun alussa päiväkodissa. Isommalla alkoi eskari ja samalla ovat kumpikin sitten kokopäiväisesti hoidossa. Minun pieni vauva on jo eskarilainen. Yhdenlainen kriisin paikka tämäkin. Päiväkodin aloittaminen on kyllä ollut jännä paikka koko perheelle, vaan ihmeen hyvin se on lähtenyt käyntiin. Muksut tykkää, kun on kavereita ja tekemistä. Ikävähän tuo meinaa välillä vähän vaivata.
Ja sitten siitä parisuhteesta. Kesäloma sujui ihmeen hyvin. Mies oli hyvällä päällä (varsinkin, kun palvelu pelasi). Tokihan niitä raivareita yms. välillä oli, kun ei hommat menneet mielen mukaan tai joku vastusti. Silloinhan käydään läpi kaikki, mikä hänen elämässään on pilalla ja hirteen pitäisi mennä. Sehän se auttaa, jos auton ilmastointi temppuilee tai netti ei pelaa. Ne on isoja nuo raivarien aiheet…
Paljon olen kiinnittänyt huomiota nyt tuohon, miten mies pystyy kääntämään asian kuin asian hyväkseen. Minä olen ollut parisuhteessa se, joka on vailla läheisyyttä, hellyyttä, kädestä pitämistä, suukottelua yms. Mies on vastannut, ettei osaa. Kun meillä tämä kriisi alkoi, mies syytti minua kylmyydestä ja läheisyyden puutteesta. Tässä yksi ilta mies sitten puheli, kun jälleen kerran oli joutunut pettymään, että jos hän löytäisi uuden naisen itselleen tekisi hän kaiken alusta lähiten erilailla mitä minun kanssa. Halaisi, suukottelisi jne. Että näin… Toinen juttu, kieltäydyin lähtemästä miehen fantasioihin mukaan ja koitin sanoa, että minä haluaisin olla se, joka miestä kiihottaa. Ei ne fantasiat. Tottakai siitä suututtiin. Kyllähän nyt mies sellaisia fantasioita minun kanssani tarvitsee, koska minuun ei saa minkäänlaista kosketusta. Hänen on siis pakko ajatella sellaisia kiihottuakseen. Tarviiko tuota sitten minun kanssa väkisin sitä seksiä harrastaa? Ihmettelenpä vain. Lisäksi sain kuulla omistavani löysän v**un. Ja eipähän hänen tarvisi fantasioitaan ajatella, kun eteen tuotaisiin nuori timmip***uinen tyttö. Myönnän kyllä, ettei paikat ja kroppa enää ole entisellään kahden raskauden ja yhden vaikean ja toisen muuten vaan rajun synnytyksen jäljiltä. Vaan ne on asioita, joille en hirveästi itse voi mitään. Luojan kiitos minun itsetunto ei niin huono ole, että tuosta ottaisin nokkiini. Tai ylipäänsä siitä, että mies pornoa tuijottaa. Minua ei ne naiset siinä pornossa haittaa, en tunne mitään alemmuutta tai huonoutta heidän rinnallaan. Enkä tunne edes mustasukkaisuutta siitä, että mies niitä muita naisia haluaa seksin aikana ajatella. Vaikka mies sitäkin korttia meinaa heittää, minä olen niin mustasukkainen, että en voi häntä jakaa. Hänhän ei ole yhtään mustasukkainen omien sanojensa mukaan. Silti kyttää kaikki minun menemiset, tekemiset, puhelimessa puhumiset, viestittelyt yms. Taas olen lukenut juttuja pornoriippuvuudesta ja yleensä niissä käy niin, että porno vie voiton ja oman puolison kanssa seksi ei enää kiinnosta ja ehkä ei onnistukkaan. Meillä mies kyllä on vailla minun kanssa sitä seksiä, mutta ei se seksi ole kahdenvälistä. Minä vain teen sen, mitä hän tekisi muuten itse. Siitä puuttuu kaikki se, mikä minulle on tärkeää ja sehän taas pornosta puuttuu ja se viittaa riippuvuuteen aika kovasti. Vaikka kuinka asiasta vääntäisi, mies ei sitä itse näe/tajua. Hänelle se on todellisuutta, mitä viihdeteollisuus tuottaa ja sitä minun pitää toteuttaa. Lisäksi ajatukset pyörivät vain näiden fantasioiden ympärillä. Minulla kännykkä puskee jatkuvasti viestiä, joka jollakin tavalla liittyy näihin fantasioihin.
Vielä noita esimerkkejä asioiden kääntämisestä. Mies suuttuu minulle, kun ei saa haluamaansa. Tai muuten vaan on pahalla päällä, kiukuttelee ja kiroaa tms. Minulla menee hermot. Silloin minä haluan olla omissa oloissani ja hiljaa. Teen siis omia hommia poissa miehen lähietäisyydeltä, jos se vain on mahdollista. Sitten kun mies on leppynyt, oletus on, että minullakin kaikki on ok. Vaikka todellakaan ei ole, esim. haukkumisten yms jälkeen. Kauheasti ei keskustelut miehen kanssa kiinnosta varsinkaan kun anteeksipyyntöä tms ei koskaan tule. Riita jatkuu niin kauan kuin mies sitä jatkaa, se päättyy silloin kuin mies niin päättää. Sitten miehen kommentit on, että ”jaaha, olet pahalla päällä, tarviiko sun aina olla pahalla päällä”. Että minä olen taas se, joka tässä on ollut pahalla päällä. Vaikka hän on se, joka riidan on aloittanut ja pahoittanut minun mielen. Olipahan vaikeasti taas selitetty. No, sama homma taas jatkuu. Silloin kun mies on pahalla päällä ja ns. kärsii yleisestä vitutuksesta, mikä yleensä lisääntyy vapaiden ja lomien lähetessä. Hän ei osallistu perheen hommiin millään lailla. Viimeiseen kolmeen vuoteen mies ei ole esim. siivonnut tätä huushollia kertaakaan. Eikä osallistunut muuten kuin järkkäilemällä silloin tällöin kun hänelle sattuu sopimaan. Ei hoida lasten iltatoimia tms. Silti minä olen miehen sanojen mukaan se, joka kiukuttelee ja juonittelee. Ja sen minä teen kieltäytymällä antamasta hänelle sitä, mitä hän haluaa. Kylävierailut yms. on ahdistavia, kun sen jälkeen alkaa analyysi siitä, mitä muilla ihmisillä on meillä tai miehellä ei. Toisilla on isommat, uudemmat, hienommat talot ja ihana, kaunis vaimo ja mukava perhe. Miehellä kaikki on vain paskaa. Sitten mies sanoo, että minä olen prinsessa, jolle ei riitä mikään. Ei hän pysty minulle mitään tarjoamaan. Ja kun minä en koskaan ole mitään kummempaa ollut vailla. Tämä on joskus oikeasti niin hullunkurista tämä elämä, ettei itsekään tiedä, mikä on mitäkin. Tulee vain hetkiä, ettei tiedä, mitä sanoa, kun yhtäkkiä kaikki on aivan päälaellaan. Jotenkin ne omat viat ja oma ajatusmaailma pystytään kääntämään muiden vioiksi ja ajatuksiksi. Itsessä ei ole mitään vikaa, paitsi että hän on paska ukko ja kaikki hänen ympärillään on paskaa, mutta sehän taas johtuu siitä, että ihmiset vain käyttävät häntä hyväksi jne. Muutenhan hän olisi erilainen. Siis oikeasti, tässä menee jo itsekin sekaisin, että mikä on mitäkin.
Arki alkoi ja miehen mieliala laski heti. Sama jokailtainen mantra alkoi, ”olen paska, kaikki inhoaa mua, kukaan ei tykkää musta, mikä minussa on vikana…” Mies huomauttelee minulle joka ikisestä asiasta. Milloin en osaa puhua enkä keskustella ja on se kumma, että muiden kanssa pystyn puhumaan. En ole vielä kerennyt muksuja hakemaan, mikä ei tietenkään ole hyvä asia ja kun hakemassa olen ja matkalla tietenki miehen kanssa puhelimessa, hän suuttuu siitä, kun minun pitää lopettaa puhelu. ”Jutellaanpa sitten, kun sinulla on joskus ehkä aikaa puhua minun kanssa”. Koskaanhan minulla ei ole aikaa hänelle, kun aina on jotain muuta: olen kylässä, olen kaupassa, siivoan, lapset tappelee vieressä (en siis osaa pitää mitään kuria). Näitä tilanteita ihan varmasti on, jos kymmenenkin kertaa puhutaan puhelimessa miehen työpäivän aikana. Ja sitten minä olen miehen mukaan pahalla päällä, vaikka todellisuudessa se on ollut hän, joka suuttuu, soittaa suutaan, kiukuttelee tms. Meidän keskustelut voi olla oikeasti tosi kummallisia: juuri äsken mies lähti ruokatunnilta, lähtiessään huikkasi minulle tietokoneelle, kun kouluhommaa tein, että lähtee nyt. Minä siihen vain, että ”joo”. Mies huusi, että ”no?” Minä siihen, että ”mitä no?” Niin mies, että ”jaa, olet pahana”. Siis millä tavalla minä olin taas pahana. Mitä minun olisi pitänyt hänelle sanoa, että se olisi ollut oikein sanottu. Joko minun ymmärryksessä oikeasti on jotain vialla, tai sitten näissä vaan ei ole päätä eikä häntää näissä jutuissa. Pieniä mitättömältä tuntuvia asioita, enkä ehkä osaa kertoa ja kuvata niitä, niinkuin ne on. Niitä vain on niin paljon päivän mittaa ja aina minä olen se, joka on pahana tms. Ihmetyttää vain. Ja mies tekee todella numeron minun hiljaisesta ja hieman ujosta luonteesta ja toitottaa kuinka en osaa keskustella, että välillä tuntuu, osaako sitä oikeasti olla minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Onko sitä jollakin tavalla vajaa, niinkuin mies sitäkin on ehdottanut.
Olipahan taas sekavaa tekstiä. Jospa siitä jotain saisi selkoa. Kohta pitää mennä hakemaan muksut päikkäristä kotiin. Tänään oli minulla etäpäivä ja sain tehtävänkin tehtyä valmiiksi, joten jos sitä lähtis kahvittelemaan ystävän luo. Muksutkin näkevät toisiaan. Eri eskareissa meillä isommat muksut ovat, joten näkemiset jäävät vähille verrattuna siihen, että ennen oltiin lähes joka päivä tekemisissä. Ihanaista syksyn jatkoa! Ensi viikolla alkaa taas harjoittelu, joten voipi olla, että seuraavan blogipäivitykseen menee taas aikaa.