Kesä alkaa olla jo lopuillaan ja syksyä kohden mennään kovalla vauhdilla. Ensi viikolla alkaa koululaisilla koulut ja kohta meillä muksuillakin kerhot. Niin se vain on, että syksy tekee tuloaan, vaikka välillä tuntuu, ettei kesä ole kunnolla edes tullut. Sateista ja koleaa on kyllä ollut. Onhan niitä onneksi ollut jokunen aurinkoinen ja lämmin päivä välissä. Mieskin on jo kaksi viikkoa ollut töissä ja eletään taas normiarkea. Omat suunnitelmat tulevaisuuden suhteen on ihan avoinna. Monenlaisia visioita ja haaveita kyllä on, toteuttaminen sitten onkin toinen juttu.
Pää on taas niin pyörällä näistä kaikista ajatuksista, ettei tiedä, mistä aloittaa. Niin paljon on taas sellaista, mitä miehen kesäloman aikana kerkesi tapahtua, mistä pitäisi kertoa. Niin kuin arvata saattaa se pettäminenhän se on pinnalla kaiken aikaa. Mies tässä yksi ilta suht rauhallisesti avautui tunteistaan ja kyllä minä ymmärrän, kuinka iso ja raskas paikka tämä on hänelle ollut. Mies sanoo olevansa onnellinen tästä elämästä, mutta hän on muuttunut ihmisenä. Vihainen hän ei kuulemma minulle ole, surullinen ja pettynyt vain. Edelleenkään hän ei pysty ymmärtämään pettämisen taustalla vaikuttavia asioita. Eikä varmasti koskaan tule ymmärtämään, jos ei pysty tutkiskelemaan ”omaa osaansa” asioihin. Lainausmerkeissä siksi, että minähän sen valinnan olen tehnyt, että väärin olen tehnyt. Surullisinta kuulemma hänestä on se, että olen itse vienyt itseni häneltä. En ole enää se sama ihminen, johon hän on aikanaan ihastunut. Tavallaan olen kuin uusi ihminen, joka hänen pitää opetella tuntemaan. Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman. Silti ajattelen, ettei tekoni määritä minun persoonaani. Ihmiset tekevät virheitä, jotkut mokaa ihan todella pahasti, tuskin kukaan siltikään on pohjimmiltaan paha. Minä koen olevani se sama ihminen edelleen, joka olen ollut. Ei minun luonteenpiirteet ja arvomaailma ole tästä miksikään muuttunut. Kasvanut ihmisenä olen, tuskin kuitenkaan huonompaan suuntaan. Se on surullista, jos mies (tai muutkin ihmiset) ei kykene näkemään minussa muuta kuin tekoni. Kaikessa mahdollisessa arjessa tapahtuvassa asiassa mies ei näe kuin minun tekoni. Ja se taas vaikuttaa minuun niin, että sulkeudun ja vetäydyn entistä enemmän. Ei minulla edes ole mahdollisuutta näyttää, mitä hyvää minussa on, mitä minä pystyn antamaan ja mihin minusta on. Tätä asiaa on kuitenkin käsitelty jo kohta kaksi vuotta, luulisi että niitä hyviä hetkiä alkaisi olla jo enemmän kuin huonoja. Näin kauan kuitenkin yhdessä menty pettämisen paljastuttuakin, niin luulisi, että silloin on halua rakentaa sitä suhdetta paremmaksi niin, että kumpikin tuntee olevansa tärkeä ja arvostettu ja kumpikin saa tarpeensa tyydytettyä. Ei niin, että toisen virhettä käytetään aseena sitä toista vastaan oli tilanne mikä tahansa. Kuitenkin mies sanoi, että hän on niin riippuvainen minusta, ettei osaisi elää yksin. Sitten ehkä kannattaisi alkaa miettiä omaa käytöstä minua kohtaan tai kohta oikeasti joutuu elämään yksin. Ja vaikka kuinka kiinnittynyt toiseen olisi, liikaa on liikaa. Riippuvainen ei voi olla. Joku tila pitää antaa toiselle. Niin se vain on, että mitä tiukemmin toisesta koittaa pitää kiinni, sitä kauemmaksi toinen menee.
Heitin tuossa yhden keskustelun (vaihteeksi tietokoneen välityksellä) aikana miehelle ajatuksen, että hänellä saattaisi olla seksiriippuvuus. Asiallisesti kysyin, onko hän koskaan ajatellut moista asiaa ja minun mielestä miehen elämää hallitsee seksi aika voimakkaasti ja sitä kautta minun elämää. Laitoin vielä muutaman asiallisen linkin ko. aiheesta. No tästähän mies taas riemastui, ei tainnut linkkejä vilkaistakaan. Käski minun katsella itselleni linkkejä (arvatkaa vain, kuinka olen katsellut…). Hänen elämäänsä ei hallitse mikään eikä kukaan. Se on kuitenkin jännä, että minä koen, että minun elämääni se asia hallitsee ja aika paljon. Ja olen minä hävytön, kun kehtaan moisia puhua. Minun pettäminen johtuisi hänen seksiriippuvuudestaan! Joo, no ei ehkä johdu, omasta tyhmyydestäni se johtuu, mutta aika paljon se vaikuttaa siellä taustalla. Edellisenä iltana olin ärähtänyt miehelle, kun jälleen kerran minun hoitaessa miehen tarpeita minun piti toteuttaa hänen fantasioitaan (eli puhua taas tästä yhdestä henkilöstä). Sanoin, että haluan, että mies haluaa minua. Kun ei hän halua, hän haluaa vain niitä omia mielikuviaan. Hänelle kaikki ihmiset ja ihmissuhteet on jotain orgioita varten. Sehän se haave on, panna ketä vaan huvittaa. Sitähän ilmeisesti miehen mielestä muutkin tekevät. Ainaki sen perusteella, kun sitä yhtä suomalaista nakukuvagalleriaa seuraa. Ja sehän se kertoo totuuden kaikesta. Sitähän se elämä ja parisuhde on. Tunteetonta panemista erilaisten p***ujen ja kalujen kanssa. On nuoria ja vanhoja kaluja/p***uja, on lihavia ja laihoja kaluja/p***uja… Ei siis ihmisiä. Esineitä kaikki. Pornonkatselusta myös mainitsin. No, kuten arvata saattaa, mies otti asiasta nokkiinsa. Pariin päivään ei puhunut mitään ja muutenkin oli poissaoleva. Kun taas alkoi kommunikoida minun kanssa, kertoi kuinka hän oli loukkaantunut, kun olen haukkunut hänet pystyyn. Sanonut todella rumasti ja hänelle tuli todella paha mieli. Toki asiat olisi ehkä voinut nätimminkin esittää, puhuin kuitenkin mielestäni ihan asiaa. En haukkunut häntä millään tavalla, puhuin hänen käytöksestään ja siitä, miltä se minusta tuntuu ja mitkä on minun tarpeeni. Tämän jälkeen miehen viestit alkoi olla: ”panettaa t: sairaspervokusipääkaheli”. Jälleen kerran minä sain tuntea syyllisyyttä siitä, että olen kertonut mitä olen vailla ja puhunut hänen käytöksestään minua kohtaan. Kai se on naikkosellekkin kerrottu, kuinka minä olen haukkunut miehen aivan pystyyn. Sairas akka kai minä olen, kun ensin petän ja sitten vielä kehtaan haukkua noin.
Minä alan olla todella väsynyt miehen jatkuvaan suunsoittamiseen ja räkyttämiseen. Päivät on täynnä mitä kummallisempia tapahtumasarjoja ja ”keskusteluja”. Niitä tilanteita on niin vaikea kuvailla niin, että niistä selkoa saisi, kun ne on oikeasti niin hämmentäviä. Joku voi ajatella, että pieniä ilmanaikusia asioita, mutta kun päivä on niitä täynnä. Otetaan esimerkiksi eilinen. Edellisenä iltana mies olisi halunnut, mutta en antanut. No, hän on tullut ties milloin nukkumaan, netissä viettänyt aikaa. Aamulla sitten tietenkin haluaisi jotain, mutta kun odottaa taas, että minä tulen ja hoidan homman. Koitin siinä sanoa, että voihan hän ottaa minut kainaloon jne. Mutta hänhän on jo pitänyt minua kainalossa ts. ottanut herätessään kainaloon, että saa hinkuttaa aamuseisokkiaan minua vasten. No, ei hommasta olisi loppujen lopuksi edes tullut mitään, kun muksut siinä nälkäisenä kätisivät. Mies sitten kauhean kiroamisen siivittämänä paineli vessaan ja paukutteli makkarin ja vessan ovet perässään kiinni. ”Vittu, mihin paskasakkiin sitä on sekaantunut, alan olla niin täynnä tätä, ei paljon niitä onnenhetkiä tässä ole…” Vessasta vielä kuului ne kaikki kyrvät ja mulkut yms. Lapset ihmetteli, miksi isi möykkää ja isi sanoi rumia sanoja. Aamupalaa laittaessa passitti isomman muksun kasvimaalta salaattia hakemaan ja kun ei olisi halunnut hakea, syyllisti toista vielä hänen aamun pilaamisesta: ”Hae nyt sitä salaattia, kun tällaisen shown järjestit. Viimeinen vapaa-aamu, ennenkuin työt kunnolla alkaa, olisin halunnut olla ja nautiskella”. Jos normiparisuhteessa elettäisiin, minä olisin noussut lasten kanssa ja mennyt sinne aamupalalle, että mies saa levätä. Tässä parisuhteessa mies olisi tarvinut siihen levähtelyyn ja nautiskeluun minut. Siitä sitten kiukutteli minulle ja lapsille. No, aamupalan jälkeen oltiin pihalla ja suunniteltiin leikkipuistoonmenoa. Mies istui sisällä koneella. Moneen kertaan oli siitä puistoon menemisestä puhetta, mies ei siihen kantaa ottanut, joten oletin, että hän jää kotiin. Isompi muksu vielä jätti sormet ovenväliin ja itkuhan siitä tuli. Mies tuli sitten parvekkeelle tinkaamaan, mikä kävi. Minun olisi siinä pitänyt kurkku suorana huutavalta lapselta saada täysi selonteko, mitä on käynyt (en siis itse nähnyt tilannetta). Kun en sitten kyennyt sitä antamaan ja muutenkin keskityin lapsen lohduttamiseen enkä miehelle huuteluun, kuului hirveää tupinaa, kun ei osata kommunikoida jne. Huuteli vielä, että menkää jo sinne puistoon. No, siitä sitten lähdettiin puistoon niin kohta mies tulee perässä, kun ei olla ilmoitettu hänelle mitään, että ollaan lähdetty. Ja taas samat kätinät, kun minäkin aina vaan teen ja meen kyselemättä, en osaa keskustella, en osaa kommunikoida jne. Tuntuu, että ihan tahalleen tehdään tuollaisia ”kohtauksia”. Pitää vaan päästä jostain kiukuttelemaan. Ja kännykkää näprättiin koko puistoreissu. Kai siellä naikkoselle informoitiin, kuinka minä olen mitään ilmoittamatta häipynyt lasten kanssa. Sitten hyvä, jos koko päivänä puhutaan mitään. Sen verran kuitenkin, että illalla voisi kisuta ts. paneskella. Mies päivän räkyttää ja illalla odottaa, että seksiä saa. Ja silloinkin vielä, kun koitan sanoa, mitä haluan ja miten haluan,että hän minua koskee ja mitä en halua, mies suuttuu. Hän on kauemmin harrastanut seksiä mitä minä niin äläpäs ala opettaa. Ja on se kumma, että hän toisten naisten kanssa pärjää, muttei oman vaimon, missähän se sitten on vika? Ja toiset naiset tekee sitä ja tätä, mutta minä en. Minkähän takia hän ei sitten niiden muiden naisten kanssa ole, kun seksi kerran tuntuu sujuvan. Kai se minussa se vika on, että en esim. tykkää, että alapäätäni mennään suorilta ronkkimaan. Hoitakoon sitten hommat niinkuin hoitaa, kun kerran paremmin tietää, miten ne menee ja mistä tykkään. Mitäpä sitä niistä keskustelemaan. Ja minä olen itsekäs, kun en halua hänen fantasioitaan toteuttaa. Perheeseenkään en osaa kiinnittyä, kun olen niin itsekäs, kun olen tehnyt mitä olen tehnyt. En sitten tiedä, mitä minä olen tässä viimeiset reilu viisi vuotta tehnyt, kun kotona olen ollut. Ja kylläpäs se elämä sitten taas miehelle hymyilee, kun tarpeensa saa tyydytettyä. Loppuilta ja tämä aamu on tullut sydänviestejä ja kyllä tämä elämä on ihanaa. Niin se voi tunnetilat vaihdella.
Tänään miehellä alkoi koulujen alkamisen myötä työtkin kunnolla, joten jospa nyt päästäisiin ”kunnon arkeen”. Ei mies pääse jatkuvasti hyppään kotona. Kerhot tosin alkavat vasta syyskuun alusta. Ja saapa nähdä, mitä muutoksia se syksy sitten tuo tullessaan. Itsellä kyllä suunnitelmia olisi, mutta miehelle en niistä kauheasti ole uskaltanut puhua. Kiva olisi, jos jotain kannustusta asialle saisi, mutta tiedän, ettei niin käy. Päinvastoin. Saahan sitä toki aina haaveilla…
Se on muuten reilu vuosi jo aikaa ensimmäisestä kirjoituksesta täällä blogissa. Kauheasti ei ole asiat siitä kummentunut. Itse koen kasvaneeni ihmisenä kovasti tämän asian myötä ja ymmärrys virheestäni ja sen taustalla olevista asioista on selkiytynyt. Myös ymmärrys tästä parisuhteesta on lisääntynyt ja siitä, mitä se parisuhde voisi olla. Toteutukset ja teot vielä antavat odottaa, jospa tässä ajan myötä myös alkaisi tapahtua jotain konkreettisia asioita oman onnen eteen. Itsekästä ehkä, mutta joskus on vain oltava itsekäs.