Tässä ollaan tämä viikko eletty taas normiarkea, mies töissä ja me muksujen kanssa keskenämme kotona. Kuusi viikkoa mies oli lomalla ja nyt maanantaina koitti töihinpaluu. Tosin vain täksi viikkoa, ensi viikko miehellä on taas lomaa. Heinäkuu on puolessa välissä ja kelien puolesta voisi sanoa, että on syksy. Niin kylmää ja koleaa on. Harva se päivä satelee vettä enemmän tai vähemmän. Tämä viikko mennyt oikeastaan muksujen kanssa sisällä, kun on niin kylmää ja märkää ulkona. Pikkasen meinaa hermoja kiristää, kun välillä tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Muksuilla on tylsää ja ne taistelee keskenään, hermot menee selvitellessä koko ajan jotain riitoja. Muutamassa kyläpaikassa ollaan käyty ja nyt muksut lähti naapuriin leikkimään. Meille on muuttanut uudet naapurit, joilla on vähän isompi lapsi. Yhteinen sävel kuitenkin löytyi ja leikit menee yksiin, joten meillä nyt muksut meni toista kertaa naapuriin kylään ihan päineen. Äiti meinaa vähän kriiseillä, että mihin ne minun vauvat hävisi 😀 Vastahan niitä sai kanniskella ja vaihdella vaippoja, nyt ne hyppää itekseen kaverilla kylässä.
Kesäloma oli tosiaan pitkä, enkä sitten päässyt kirjottelemaankaan mitään. Paljon olisi ajatuksia päässä, mitkä pitäisi kirjata ylös. Osan olen jo varmasti unohtanut, vaan eiköhän ne taas mieleen juolahda. Loma meni vaihtelevissa tunnemaailmoissa. Kuitenkin paremmin, mitä etukäteen pelkäsin. Meillä oli välillä jopa oikein mukavaakin. Olihan niitä toki päiviä, jolloin miehellä tuntui taas kaikki vituttavan ja sehän on luonnollisesti minun syytä. Ja vaikka ei olisikaan, minulle siitä kiukutellaan. Jos ei suoraan soiteta suuta niin välillisesti sitten esim. lapsille huutaessa (tulee kaikki mahdolliset alapää-sanat, huorat, panemiset yms.). Ja toinen vaihtoehto on mököttää ja pitää mykkäkoulua. Minulle puhutaan yhden sanan ”lauseilla”, vietetään päivä koneella istuen (pornoa katselleen ja akkojen p***unkuvia kommentoiden eräällä aiheeseen liittyvällä sivustolla). Näinä päivinä myös kännykkä piippaa ahkeraan. ”Parhaalle ystävälle” taas tilitetään, kuinka kamalaa miehen elämä on. Tämä naikkonen on tätä nykyä eronnut kihlatustaan ja muuttanut omaan huusholliin. Hänellä on kuvioissa jo uusi ihastus ja sitä suhdesoppaa hän sitten puolestaan purkaa miehelleni. Nyt tämä naikkosen ex-kihlattu on sitten alkanut pistää kapuloita rattaisiin ja alkanut terrosisoida naikkosen ja hänen uuden ihastuksen elämää. Saikullakin kuulemma on ja unilääkkeitä syö. Ja minähän siitä taas saan kuulla, kuinka kamalaa miehellä on ollut ja edes saikulla ei ole ollut ja häntä ei arvosteta. Joka ikinen ihminen, kenelle hän asiasta puhui, sanoi että jää saikulle, mene puhumaan johonkin. Mutta ei. Ensin mies puolusteli tätä naikkosta, kun erosi kihlatustaan, jonka elämää alkoholi hallitsi. Nyt hän sitten puolustaa tätä ex-kihlattua. Ilmeisesti sitten naisen pitäisi riutua onnettomassa suhteessa ihan vain sen vuoksi, että miehen ei tarvisi kärsiä erontuskaa. Siinä mies on ihan oikeassa, että vähän kauan olisi naikkonen voinut odottaa, ennenkuin uuteen suhteeseen alkaa. Niin exän kuin itsensä vuoksi. Heillä on tilanne mennyt siihen pisteeseen, että itsemurhalla ja toisen tappamisella on uhattu. Mies vain tuumasi, että loppujen lopuksi se exä tulee tappamaan itsensä ja naikkonen saa syyt niskoilleen. ”Onpahan taas nainen saanut yhden miehen vähemmäksi maailmasta”. Siis oikeasti?! Itsemurhahan on jokaisen henkilökohtainen valinta, ei siitä voi ketään muuta syyttää. Jos parisuhde ei toimi, ei sitä silloin voi, kun katsoa peiliin ja miettiä löytyisikö vikaa sieltä. Ei vain syyttää toista omasta onnettomuudesta. Varsinkin, kun ongelmat on tiedossa ja selvää on ollut, että jos tilanne ei muutu, ero tulee. Ei siinä paljoa auta miehen lahjoa millään (kännyköillä, vaatteilla tai vaikka kissanpennuilla niinkuin naikkosen tapauksessa), pitääkseen naisen tyytyväisenä. Voi luoja, että minulla meinasi taas kiehahtaa, kun mies alkoi minulle tästä naikkosen erodraamasta tilittää. Mutta minä taas nöyrästi kuuntelen, pidän turpani kiinni, ettei vaan tule meillä sota asiasta, joka ei edes meille kuulu. Ja minähän se olisin taas, joka haukut siitä saisi. Se on vaan jännä juttu, että mielipiteet on erit, jos itse asioista hyötyy. Nimittäin mies olisi kuulemma talvella voinut syventää suhdetta tähän naikkoseen, mutta ei sitten halunnut, kun halusi pitää minut ja perheen (ilmeisesti minun pitäisi tästäkin olla otettu…). Tilannehhan olisi silloin ollut se, että kumpikin olisi jättänyt puolisonsa toisen vuoksi. Tällöinhän se naikkosen kihlattu olisi tullut jätettyä minun miehen vuoksi eikä sen kuningas-alkoholin. Ilmeisesti se ei kuitenkaan olisi haitannut.
Tässä syksyn päälle on pakko alkaa miettiä tulevaisuutta enemmän, sillä nuorempi muksu täyttää kolme, joten minulla ei enää ole mahdollisuutta olla kotona. Mieshän tästä ei riemastu. Jotenkin itsestä tuntuu, että uusi lehti elämässä olisi kääntymässä, se jää nähtäväksi, millaisia muutoksia se tuo. Miehen kesälomalla sitä hetkittäin taas tuntui, että kyllä tämä tästä. Kuitenkin arki paljasti sen karun totuuden, ettei tämä tästä miksikään muutu. Miehellä on isänsä ja veljensä kanssa sairaita puheita ollut tämän kolmannen osapuolen ”opettamisesta”. Minun kuullen ja minulle näistä ei puhuta. Ja kukaan ei vaivaudu puhumaan minun kanssa. Meidän parisuhteestahan tässä on kyse, ei siitä kolmannesta osapuolesta (jonka kanssa en ole ollut vuosikausiin tekemisissä). Vaikka se mies hoidettaisiin päiviltä, meidän parisuhde ei siitä parane. Kyllä meidän suhteessa on muutakin vikaa kuin minä, minun suku ja minun tekemiset. Enkä minä miestä pelkästään syytä, on minussakin vikani ja tekoni on todella väärin. Tosi asia kuitenkin on, että miehellä on addiktio, joka vaikuttaa meidän parisuhteeseen todella paljon. Itse hän ei sitä näe tai ei ainakaan myönnä sitä. Minulla itsetutkiskelu on edelleen kovassa käynnissä ja tunnistan omat käyttäytymismallini jne. Halu muuttaa niitä on kova, valitettavasti se ei tässä suhteessa taia onnistua. Jos minulla ei ole vara sanoa mihinkään mitään, aina vedetään ”mutta sinä olet minut pettänyt” -kortti esiin. Eipä se anna paljon vaihtoehtoja kuin, että minä pidän turpani kiinni. Eilenkin mies itse kaiveli vanhat pornodvd:nsä esiin ja kyseli, mitä niille tehdään (niitä ei niin tarvita, kun netti on moisia pullollaan). Sanoin, että tekee, mitä lystää. Minua ne ei kiinnosta. Tähän mies tuumaa, että ”sä AINA näistä valitat”. Mikä taas ei pidä paikkansa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen puuttunut tähän porno-ongelmaan. Toki olen tietokoneella istumisesta puhunut ennenkin, se kun on pois meiltä muilta. Sanoin vaan, että meidän elämä ei muuta ole kuin sitä pornoa. Tästä mies tietenkin otti nokkiinsa, loukkaantui kuulemma syvästi, kun häntä noin syytän, vaikka itse on pettänyt. Pitäköön perhana pornonsa, jos on noin tärkeää. Minä en enää ala hänelle sitä pornoa olla. Minä olen nainen ja tarvin parisuhteelta ja seksiltä muuta kuin tunteettomuuta ja jatkuvaa fantasiassa elämistä.
Kyllä olisi taas paljon kirjoteltavaa, mutta pitää alkaa taas touhuta. Kohtahan tuo miehellä taas loma alkaa, joten viikko katsellaan toisia taas 24/7. Nyt pakkaamaan autoa ja mökkeilemään…