Jatketaanpas vielä, kun kerrankin on aikaa,vaikka nyt tuntuu, että pää lyö ihan tyhjää. Jotenkin ei tiedä, mistä aloittaa ja mitä kertoa. Jos aloittaisi vaikka siitä, kun aloimme miehen kanssa seurustella. Aloimme siis seurustella mieheni kanssa kohta 9 vuotta sitten. Hyvin pian muutettiin yhteen ja kihloihinkin mentiin. Tämän jälkeen oli vuorossa talon laittaminen ja häät sekä ensimmäisen lapsen odotus. Kaikki näytti hyvältä – ainakin ulospäin. Seurustelin aikaisemmin muutaman vuoden erään toisen kanssa. Tämä suhde päättyi kuitenkin siihen, että minut jätettiin silloisen parhaan ystäväni vuoksi. Jätkä oli pettänyt minua ennenkin (mm. toisen ”parhaan” ystäväni kanssa) ja suhteen päätyttyä sain tietää hänen pettäneen vielä useamman enemmän ja vähemmän tutun kanssa minua. Myös ystävyys tähän kaveriini katkesi. Se oli todella vaikea paikka. Tuntui, että sitä jäi aivan yksin. Ei minulla oikeastaan muita kavereita ollut. Katkera minä en kuitenkaan ole. Se asia, mikä minua jäi todella vaivamaan, oli se, että en koskaan sanonut heille, mitä mielessäni liikkui. Oikeastaan en sanonut heille enää mitään sen jälkeen, kun heidän suhteestaan sain tietää. Pitkään näin unia, joissa puhuin suuni puhtaaksi heille. Itkin, huusin ja raivosin. Nyt nuo unet ovat palanneet, tosin niiden sävy on muuttunut anteeksiantavaisemmaksi ja tavallaan uudenlaisen suhteen luomiseksi. Kun sitten tutustuin nykyiseen mieheeni, olin todella onnellinen. Hän tunsi sääliä minua kohtaan ja sanoi, ettei voisi koskaan pettää minua. Mieskin oli seurustellut aiemmin, mutta syitä näiden suhteiden päättymiseen en tiedä, enkä koskaan ole halunnut asiasta alkaa tingata. Mies on todella sosiaalinen, puhelias ja avoin. Minä puolestani olen hiljainen ja ujo. Ihailin miestäni ja tunsin olevani etuoikeutettu, kaikista naisista hän valitsi juuri minut. Olisi kuulemma saanut kenet vain halusi, mutta valitsi minut. Minut, joka on aina ollut mitäänsanomat ja ulkopuolinen kaikessa, ”ei kukaan” kenellekkään. Hänen kanssaan minun ei tarvitsisi pettyä, hän tekisi kaiken minun vuokseni, antaisi vaikka kuun taivaalta, jos vain pystyisi. Missä vaiheessa jokin meni sitten vikaan? Vai menikö? Ehkä minä olen vain käsittänyt jotain väärin. Ehkä minulla on aivan vääränlaiset luulot elämästä ja tästä maailmasta.