Heti alkuun kuulumiset viime viikon pääsykokeista ja haastatteluista, ilmeisesti hyvin meni. Käskivät varautua siihen, että jatkokutsua tulee ja niinhän se tulikin. Huomenna olisi meno soveltuvuuskokeeseen, pikkasen meinaa jänskättää 😀 Jotain ”palikkatestejä” siellä vissiin on ja psykologin haastattelu. Voihan se olla, että ne hullun paperit saan eikä tarvi työhommia enää mietiskellä 😀 Sehän se on ainakin miehen mielestä minun diagnoosi joskus ollut… Noo, jospa ne testit läpäisisi, sitten opiskelemaanpääsy olisi varma. Kun jatkokutsu tuli, miehen ensimmäinen kommentti oli, että toivottavasti en pääse läpi ja en kouluun pääse. Sitten seurasi vartin saarna taas siitä, kuinka hänen elämä on ihan tuuliajolla ja kuinka kamalaa hänellä on viimeiset kaksi vuotta ollut. Tämän saarnan ajan istuin ystäväni luona kahvipöydässä kahvi ja pulla edessä. Mutta enhän minä miehestä ja hänen tunteista välitä eikä se kiinnosta ketään. Ei hänellä ole ketään, kenelle tunteistaan puhua. Joten puhuu sitten puhelimessa, kun olen ystäväni luona kahvilla. Miten minusta tuntuu, että viimeisen kahden vuoden aikana meillä ei muusta ole puhuttu kuin miehen tunteista. Minulle ei tunteita sallita. Kuitenkin kyselee, mitkä on minun ajatukset opiskeluiden ja lastenhoidon suhteen ja lopputulos sillä keskustelulla, kuinkas muutenkaan, on se, että hänen elämä on tuuliajolla ja olen pilannut kaikkien elämän. Mies ei yhtään pysty näkemään asiaa niin, että tämä minun opiskelu nyt tulisi olemaan vain yksi vaihe tässä meidän elämässä. Vajaa kaksi vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika ihmisen elämässä. Ja jos hyvin käy, saan hyväksiluettua aiempia opintojani ja valmistun aiemmin. Sittenhän se on mahdollisuus sitä kolmatta lastakin suunnitella eikä meistä kumpikaan siltikään ole vielä kovin vanhoja. Se kyllä edellyttää myös miehen puolelta aika paljon muutoksia, joihin en tällä hetkellä usko. Ja kun miettii koko sitä 10 vuotta, joka kohta ollaan oltu yhdessä, tunnen miehen niin hyvin, että siihen muutokseen en usko. No, toiveissa (minulla ainakin) on se, että testit huomenna menee hyvin ja pieni mahdollisuus on, että lastenhoitokin saadaan parhain päin järjestymään, joten huolet sen suhteen ovat hieman hälventyneet.
Muuten elämä täällä on ollut sitä samaa, mitä tähänkin asti. Pahemmilta riita ja kiukuttelukohtauksilta ollaan tosin vältytty sen sormustennakkaamisen jälkeen. Saas nyt nähdä, kuinka kauan tämä taas kestää. Hetken nämä aina kestää kunnes mies ei enää jaksa ja alkaa se kiukuttelu ja mykkäkoulu tms millon mistäkin. Jossain vaiheessa minulla menee hermot ja täällä räjähtelee ihan tosissaan. Sen jälkeen on taas seesteistä hetken aikaa. Miksi sen aina pitää niin mennä, että minä olen täältä tosissani lähdössä tms, että meillä voidaan elää ”normaalia” arkea ja parisuhdetta? Kuinka kauan minun vielä tarvii sietää miehen käytöstä sen varjolla, että olen häntä pettänyt? Jossain oli, että pettämisestä selviämiseen menee puoli vuotta – 2 vuotta. Tuo 2-vuotta on kohta täynnä ja sen pidemmälle asiassa ei vielä ole päästy kuin, että minä en ole miestäni arvostanut enkä häntä rakastanut ja minä olen pilannut miehen ja lasten elämät. Miestä ei voisi vähempää kiinnostaa minun tarpeeni, vaikka niistä hänelle suoraan olen sanonut. Hänellä on omat teoriansa pettämisestäkin, joka yllättäen keskittyy tämän kolmannen osapuolen vehkeeseen. Sehän se on ainoa asia, joka suhteissa ja seksissä merkkaa. Millään muulla ei ole mitään väliä, ilmanaikusta naisen mielistelyä kaikki läheisyys ja hellyydet. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että mitä minä edes yritän, kun ei toista kiinnosta. Sillon, kun minä taas räjähdän asiasta ja teen selväksi, mitä minä parisuhteelta ja seksiltä haluan ja mitä en, hetken aikaa mies asian muistaa. Seuraavan seksikerran mies ehkä pitää suunsa kiinni, mutta toisen kerran tullessa alkaa taas samat höpötykset muiden vehkeiden koosta ja miten on pantu jne. Ja tämän hän tekee vain kiihottaakseen itseään! Ristiriitaista, minulle mullistellaan päivät pitkät pettämiseni vuoksi, mutta kun tulee hänen tarpeidensa tyydyttämisen aika, hän käyttää sitä asiaa kiihottaakseen itseään. Ja tuo muistamattomuus ja asioiden muuttumattomuus koskee kaikkea muutakin kanssakäymistä ja olemista. Hetken aikaa mies jaksaa lasten kiukutteluakin, kunnes taas räjähtää. Yksi esimerkki on taas, kun nuorempi erittäin vahvasti uhmaiän kourissa oleva nakkeli pihalla kiviä eikä millään uskonut kieltoja, mies aikuismaisesti alkoi itse kiroilun siivittämänä potkia kiviä niin, että yksi tai useampi niistä osui tätä muksua päähän. Eikä silloinkaan voinut myöntää tehneensä väärin. Isompi kyseli, miksi toinen itkee ja mies siihen, että kun ei uskonut ja totellut, kun kiellettiin niin lentää sillon omaan päähän. Tämän jälkeen kyllä halasi lasta ja siinäkin selitti, ettei kiviä saa nakella ja voi tulla itselle pipi. Minun mielestä siinä tilanteessa miehen olisi pitänyt pyytää anteeksi omaa käytöstään. Pikkasen meni ehkä taas yli. Eilen illalla tämä samainen muksu oli taas ”saatanan elukka” kun ei totellut.
Tällaisia tunnelmia taas täällä. Syksy on puskenut jo kovasti päälle ja maa on täynnä keltaisia lehtiä. Nättejä ja aurinkoisia päiviä on onneksi ollut. Tämä on kyllä syksyn parasta aikaa, luonto loistaa kauneissa väreissä ja on vielä aurinkoista ja nättiä. Pihalla voi olla, eikä tarvi edes niin kauheasti pistää vaatetta päälle. Kohta alkaa se sade ja kylmyys, se ei ole kivaa. Tänään on taas jooga. Viime viikolla oli ensimmäisen kerran. Eri ohjaaja meillä on nyt, mutta tykkäsin kyllä. Kiva oli nyt aloittaa, kun tiesi jo hommasta etukäteen. Heti pääsi hommaan mukaan. Innolla odotan iltaa. Nyt on vielä niin myöhäseen se tunti, että parhaimmassa tapauksessa muksut on jo unten mailla, kun tulen kotiin. Vältän siis sen härdellin yhtenä iltana viikossa 😀 Nyt muksujen kanssa pihalle. Ilta ja yö menee varmaan jännätessä huomista 😀