Syksy iski sitten päälle ihan kunnolla. Tänään on kyllä ollut niin kylmä keli, että sai paksumpaa kampetta alkaa muksuille katella päälle. Hyvähän se olisi itsellekin katsoa, mutta muksut ensin 😀 Ei onneksi semmoista sadetta ja synkkyyttä niin ole vielä ollut. Nytkin aurinko pilvien lomasta pilkistelee. Tuulee vaan niin kylmästi, ettei paljon huvita pihalla olla.
Niinpä se vaan syksy tuo niitä muutoksia tullessaan muuallekkin kuin ulos luontoon 😀 Eilen tuli tieto, että pääsin siihen koulutukseen! Ilmeisesti en sitten aivan hullu ollutkaan 😀 56 hakijaa oli ja 16 pääsi sisään. Kahden viikon päästä sitä saisikin istua taas pitkästä aikaa koulunpenkille. Kauhea paikka, mitenhän sitä taas osaa olla ihmisten ilmoilla ja opiskella jne 😀 Pienoinen jännitys meinaa iskeä päälle, kun asiaa miettii, vaan jospa se siitä lähtis sujumaan. Motivaatio ainakin itsellä on korkealla. Miehen reaktio arvattavasti oli se, että hänen elämä on mennyt ”aivan vituksi”. Puhelimessa taas käytiin läpi, kuinka paska elämä miehellä on. Itsensä pitää nyt irtisanoa jne. Ehdotin, että jäisi siihen asti kotiin, kun nuorempi täyttää kolme. Tuntu niin vaikealta alkaa niitä hakemuksia täytellä ja eihän hän saisi kuin kolmasosan siitä, mitä töissä tienaa, jos sitäkään. Menee kaikki ihan häneksi, laskut ulosottoon jne. Koitin sanoa, että ollaanhan tuota pärjätty vähällä ennenkin ja kyseessä ei olisi kuin reilu kuukausi, ei loppuelämä. Hän nostaa kuulemma kädet ilmaan koko asian kanssa, tehköön ”viisaammat” mitä tekevät, hän ei puutu millään lailla. Että näin meillä tuetaan toisen haaveita ja pyrkimyksiä elämässä eteenpäin. No, oli kuitenkin pomolta asiasta kysynyt ja ei näin nopeeta pysty semmoista järjestään. Tokihan siitä on jo kuukausi aikaa, kun olen hakemuksen laittanut, että aikaa olisi kyllä ollut jo etukäteen kysellä ja suunnitella, mutta viimeiseen asti toivotaan, etten vaan koulutukseen pääse niin mitenpä sitä mitään suunnittelee. Nyt sitten kaikki tulee muka niin yhtäkkiä. Yhtäkkiä pitäisi suurista muutoksista elämässä päättää. Ja sittenhän minulla vielä menee joulut ja kesät ja kaikki kouluhommissa. Voi huokaus. Tiedän, että mieheltä en tukea tule saamaan koulutehtävien suhteen. Kai niille täytyy järjestää aikaa, kun saa muksut ja isin tyytyväiseksi ja nukutettua illalla. Tai nousta kukonlaulun aikaan aamulla niitä tekemään. Haaveissa kuitenkin olisi, että sieltä suht hyvät paperit saisi. Toisaalta hyvä, ettei mies pystynyt kotiin jäämään. En usko, että hänen hermoillaan olisi lastenhoidosta 24/7 tullut yhtään mitään. Ei tämä kotonaolo ole vain sitä, että lasten kanssa sulassa sovussa leikitään, käydään puistoissa jne. Pahimpina päivinä se erotuomarina olo alkaa siitä, kun muksut saa silmänsä auki. Sitä jatkuu siihen asti, että illalla nukahtavat. Yhtä vääntöä ja tappelua joka asiasta. Onneksi kaikkien muiden suhtautuminen minun opiskeluun on ollut vain positiivista. Jopa niinkin, että minun vanhempani lupautuivat paljon katsomaan muksuja nyt syksyllä. Vielä kun toiset isovanhemmat lupautuisivat auttamaan, olisi lastenhoitokin hyvällä mallilla. Ei muksuille niin isoa muutosta tulisi kerralla.
Jostakin se vaan alkaa taas löytyä se minun kadoksissa ollut optimismini. Kuitenkin minun perusluonne on optimistinen ja positiivinen. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä ja niin myös yleensä aina käy. Se on vain kumma juttu 😀 Tämä opiskelu on nyt ensimmäinen kunnon valonpilkahdus kahteen vuoteen. Ehkä tämä tuo tullessaan jotain järjestystä näihin parisuhdekiemuroihinkin. Ja pitkästä aikaa minullakin tulee olemaan ”omaa rahaa”. Pystyn osallistumaan laskujen maksuun ja muihin menoihin ja ehkä joskus ostamaan itsellenikin jotain. Ei tarvitse koko ajan kuunnella miehen höpötystä, kuinka HÄN on ostanut meille mitäkin tai vienyt meidät syömään jne. Kyllä minulla on hyvä mies, kun sellaisia meille järjestää, ei ne kaikkien miehet. Silti minä en arvosta häntä ja lapsetkin on kiittämättömiä, kun kiukuttelevat ja tappelevat, vaikka mies heille leluja ostaa ja käyttää pitsalla jne. Minulle alkaa tuo lahjominen piisata. Lahjoja saa ostaa, jos vilpittömästi toiselle haluaa lahjan antaa. Ei nostaakseen sillä itseään jalustalle. Ja laskut nyt vaan tulee maksaa. Niihinkin voi vaikuttaa, mitä ja millaisia niitä laskuja tulee (turhat ”lahjatelkkarit” yms jättää pois, pienentää vedenkulutusta jne). Siitäkin minulle paasaa, kun en häntä arvosta, vaikka ison pinon viikonloppunakin laskuja maksoi. Kyllähän minäkin laskuja maksan tasan sen verran kuin minulla sitä rahaa on maksaa. Mutta uhkailu, kiristys ja lahjontahan ne on, mitkä toimii niin lastenkasvatuksessa kuin parisuhteessa.
Iso muutos se tulee olemaan minullekkin se opiskelemaanlähtö (ei vain miehelle ja lapsille). Olisi ihana, jos tästäkin voisi sen ”läheisimmän” kanssa puhua ja tukea saada. Turha vain kuvitellakkaan, saan vain kuulla, mikä minussa on vikana ja kuinka olen pilannut miehen elämän. Kuitenkin reilu viisi vuotta ollut lasten kanssa kotona. Ikävä tulee varmasti niitä aamuja, kun muksujen kanssa sai rauhassa köllötellä sängyssä ja nousta aamupalalle sitten kun jaksaa. Eikä sitä ole enää läsnä lasten elämässä 24/7 niinkuin tähän asti on ollut. Tokihan ne koulupäivät ei niin pitkiä tule olemaan, että illasta jää vielä paljon aikaa ja etäpäiviä meillä tulee myös olemaan. Myös ystävien luona kahvittelu jää todella vähäiseksi. Suurta haikeutta tunnen kyllä. Vaan opiskelu varmasti tuo uusia kuvioita tullessaan ja uudenlaisen rytmin elämään, kunhan vain alkuun pääsee. Ystävät ovat minulle kuitenkin niin tärkeitä, että koitan heillekkin löytää mahdollisimman paljon aikaa. Nyt nautiskelemaan viimeisistä päivistä ”vapaalla”.