Kuntoilukärpäsen puraisemana kävin tänään ostamassa itselleni sadeviitan, että syksykeleilläkin pääsee pyöräilemään. Kesän aikana paino taas pääsi nousemaan ja alkaa näyttää sellaisia lukemia, että pakko alkaa tosissaan tehdä jotain. Koulumatkat olen nyt kulkenut pyörällä. Ensi viikolla alkaa jooga. Lisäksi olen yrittänyt liikkua muuten, jumpata kotosalla tai käydä kävely/juoksulenkeillä. Aika tahmeaa on juokseminen tällä kunnolla, vaan jospa se siitä pikkuhiljaa. Nyt jo huomaa, että vaikka paino on noussut, kunto on jonkin verran parempi kuin esim. vuosi sitten. Yhtä helposti ei hengästy tms. Paljon on vielä tehtävää, vaan jos nyt saisi itseä kunnolla niskasta kiinni ja ihan tosissaan pudottaisi painoa ja kohentaisi kuntoa. Syömiset on kyllä mennyt kesän aikana ihan höpsis, joten pakko on alkaa katsoa, mitä suuhun laittaa. Tunnustan olevani aivan hirveässä sokerikoukussa. Tälläkin hetkellä kamppailen mielitekoja vastaan. Se jäätelöpaketti vain houkuttaisi pakastimessa aivan vietävästi. Voiton puolella kuitenkin vielä tässä taistelussa…
Mies lähti muksujen kanssa kävelylenkille, joten makeantuskissani ajattelin vähän avautua. Ärsyttää vaan niin jatkuva räkyttäminen ja suunsoittaminen jostakin minun tekemiseeni tai olemiseeni liittyvästä asiasta. Aamulla herätään miehen kanssa samoihin aikoihin. Keretään siinä porista ennenkuin mies lähtee töihin ja minä muksuja herättään. Kuitenki mies soittaa muksuille ja kyselee kuulumiset kummaltakin erikseen ja jaarittelee ja jaarittelee. Sitten minun pitää vielä jaaritella hänen kanssaan puhelimessa. Aivan kuin siinä ei tarpeeksi ole hommaa, että saan muksut sängystä ylös, puettua, pestyä hampaat jne. Sitten kun koittaa sanoa, että meillä olisi hommaa, niin mies suuttuu. Kun ei minua kiinnosta hänen jutut eikä minulla ole hänelle aikaa jne. Lyö luurin kiinni ja perään vielä laittaa viestiä, että ”sua se ei vittuakaan mun jutut kiinnosta!” Iltapäivästä haen muksuja hoidosta niin mies soittaa ja suuttuu, kun en kerkeä hänen kanssaan porisemaan. Sitten minä olen pahana, kun moisesta ärsyynnyn. Sitten, kun hän lähtee muksujen kanssa johonkin, niinkuin nytkin kävelemään, minut huudetaan hoitamaan muksut ulos, kun ”ei tästä tule mitään”. Hän siis hoitaa itsensä ulos ja minun pitää keskeyttää omat tekemiset sitä varten, että mies pääsee muksujen kanssa pihalle. Perhana hoitakoon itse vaatteiden valinnasta lähtien kaikki, kun minulla alkaa harjoittelu ja mies joutuu viemään lapset hoitoon. En perhana auta ollenkaan. Soittelen vielä työmatkalta ja kiukuttelen, jos mies ei jouda puhumaan. Tai sitten minä kiltisti laitan itseni valmiiksi ja hoidan muksut valmiiksi, ettei miehen tarvi kuin viedä ne päiväkotiin. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisin. Säästytään ainaki yhdiltä raivoamisilta…
Mutta nyt pyykkivuoren kimppuun. Jospa pahimmat herkunhimot pysyis loitolla…