Maaliskuun puolivälissä ollaan jo menossa ja kevät tekee tuloaan kovasti. Nyt ei enää niin harmita lumenpuute, kun aurinko alkaa paistella ja tulee niin keväinen fiilis. Saapa nähdä, millainen kesä meille tulee, kun tämä talvi on ollut näin surkea. Tämä kesä minulla meneekin opiskeluhommien ja työharjoittelun merkeissä. Se on ehkä ainoa asia, mitä koulun suhteen harmittelen. Viimeiset viisi kesää olen saanut olla lasten kanssa kotona, nyt meillä on lomaa ja itsenäisen opiskelun päiviä yhteensä pari viikkoa. Pitää ottaa ilo irti niistä päivistä, kun saa vapaalla olla.
Tämä elämä täällä kyllä on niin solmussa kuin vain voi olla. Moneen suuntaan tätä on keretty vääntää ja kääntää, vaan ei tämä solmu tunnu aukeavan sitten millään. Viime viikko oltiin koko porukka talvilomalla. Loma alkoi jo sillä, että ihan tosissaan oltiin laittamassa lusikoita jakoon. Kuitenkin tässä edelleen saman katon alla kärvistellään. Kaikki alkoi siitä, kun mies sai pienen avautumiskohtauksen vanhemmillaan. Äitinsä kun huomautti miehen käytöksestä lapsia ja erityisesti tuota pienenpää kohtaan. Luojan kiitos hän on jonkin verran nähnyt sitä miehen käytöstä. Se, mikä itseä herätti, oli anopin reaktio siihen miehen ”kohtaukseen”. Ja se ei oikeastaan ollut vielä mitään. Vähän mies korotti ääntään jne. Seuraavana päivänä appivanhempien kanssa asiasta vielä keskustelin ja he olivat aivan järkyttyneitä. Anoppi ei ollut nukkunut yöllä ollenkaan, kun oli vain mietiskellyt asiaa. Sanoivat, että ymmärtävät täysin meidän tilanteen ja sen, että se ero ehkä on ainoa oikea ratkaisu. Miehen puolesta pelkäsivät, että se on hänen tuhonsa. Toisaalta sanoivat, etten minä, he tai kukaan muukaan ole vastuussa, jos mies päättää itselleen jotain tehdä. No, mies sitten kävi puolestaan hänkin juttelemassa vanhempiensa kanssa ja sen jälkeen asiasta ei ole taas puhuttu mitään. Olen kuulemma yrittänyt käännyttää miehen vanhempia miestä vastaan. Että se asia on kääntynyt sitten niin. Millään tavalla en ole yrittänyt käännyttää. Haluan vain, että joku näkee minunkin puolen asioista. En minä oikeasti niin kylmä, julma ja tunteeton ihminen ole, kuin annetaan ymmärtää. Se on todella inhottavaa, että minusta sellainen kuva annetaan sen yhden virheen perusteella ja ihmisten omien tulkintojen ja mielipiteiden perusteella. Varsinkaan kun suurin osa näistä ihmisistä ei minua tai meidän parisuhdetta tunne millään tavalla. Se, mitä minä miehestä olen puhunut, on sitä, että olen kertonut miehen omasta käytöksestä. Mitä mies on sanonut tai tehnyt. En minä siihen omia tulkintoja ja näkemyksiä asioista lisäile, enkä mitään luonnehdintoja hänestä tee. Toki tänne blogiin olen paljonkin omia näkemyksiäni laittanut ja hakenut asioista paljon tietoa ja sen pohjalta kertonut tästä meidän parisuhteesta. Se on minun tapa käydä tätä asiaa läpi. Niin omaa osuuttani kuin miehen osuutta tämän parisuhteen kannalta. Minä aivan tasan tiedän omat virheeni ja kehittämisen paikat. Ja ne eivät ainakaan ole tunnekylmyys ja julmuus. Kyllä minulla on tunteita, vaikka pidänkin ne piilossa. Niinkuin olen sanonut, ei minulla tässä parisuhteessa ole mahdollisuutta näyttää tunteita. Enkä minä halua antaa miehelle enää yhtään asetta, mitä tarvittaessa voi käyttää minua vasten. Varsinkaan, kun mies itse myöntää näin tekevänsä.
Jos minulla olisi ollut tarpeeksi rohkeutta tuon keskustelun jälkeen, olisin soittanut vanhemmilleni ja kertonut tilanteen. Olisin laittanut erohakemuksen menemään ja alkanut ihan tosissaan järjestellä asioita. Mutta eipä minusta sitten siihen ollut. Yhtäänhän asiaa ei helpottanut se, että mies oli luvannut lapsille reissun toiseen kaupunkiin ja sinnehän sitten piti porukalla lähteä. Mennen tullen yhteensä pari tuntia kuuntelin tauotta sitä miehen saarnaa siitä, millainen ihminen minä olen. Ensin tilanne oli niin, että mies lähtee ja minä saan pitää talon ja lapset. Kohta se kääntyy niin, että mies kyseenalaistaa sen, miksi minä olisin se, joka tähän taloon jäisi. Talo käytäisiin arvioimassa ja minä maksaisin miehelle puolet talon oikeasta arvosta. Tai sitten talo myytäisiin ulkopuolisille. Loppujen lopuksi asia oli niin, että minä saan painua vittuun miehen elämästä ja hän jää lapsineen taloon. No, kun kotiin päästiin, mies oli kuin eri mies ja halaili ja pussasi. Aivan käsittämätöntä hämmennystä. Hetkeä aikaisemmin olin saanut kuulla, mikä huora minä olen ja kuinka mies maksaisi mitä vaan,että siitä vänkärin penkillä istuisi joku oikea nainen. Suoraan käskettiin painua vittuun pilaamasta miehen ja lapsien elämää. Sitten halataan ja pussataan. Mitä ei edes normaalisti juurikaan tehdä. Nyt miehellä on taas ”sinä inhoat minua, mikä minussa on vikana” -kausi menossa. Tuota lausetta hokee koko yhdessäoloajan. Muutaman kerran työaikana puhelimessakin. Silti meillä keskustellaan vain minun vioistani. Miehen käytöksellehän on aina jokin syy ja se syy on minussa tai lapsissa. Ja lastenkin käytös on loppujen lopuksi jollain tavalla minun syytäni. Joko he ovat sen perineet minulta tai se johtuu siitä, mitä minä olen tehnyt.
Naikkonen ilmeisesti on väistynyt miehen elämästä ja miehen kaikkien aikojen ihastus on taas saavuttanut uuden suosion. Mies on itse sanonut, että on rakastunut tähän ihastukseensa. Ihastuksen äidillä käydään useasti kylässä, kun tämä ihastuskin viettää siellä paljon aikaa. Tälle ihastuksellekin mies on ilmeisesti viestitellyt ihastumisestaan/rakastumisestaan. Harmi vain, tämä nainen on naimisissa. Valitettavasti tämä nainen taitaa aina olla miehelle se, ketä ei koskaan saanut. Ei saanut ennen meidän seurustelua eikä sen jälkeenkään. Minä olin sitten se toinen vaihtoehto, johon on tyytyminen. Niinkuin mies itse on sanonut, ei hän minua voi muuttaa. Ei, minusta ei koskaan miehelle tule tätä naista eikä mitään muutakaan. Siinä mennään kyllä pahasti metsään, jos parisuhteen tarkoituksena on muuttaa toista täysin joksikin toiseksi. Ja tämä muuttaminen koskee myös niitä miehen fantasioita. Fantasioita saa olla ja niitä voi jopa toteuttaa, mutta koko ihmisen ja elämän ei tarvitse sitä fantasiaa olla.
Kyllä tämä on niin monenlaistesta solmusta ja mutkasta tämä elämä tehty, että en tiedä, saako niitä auki koskaan. Tajuaisi mies itse tehdä asiat itselleen helpoksi ja lähteä tästä. Mies on sanonut suoraan, että tekee pahaa nähdä minut. Rakkaus minua kohtaan on niin jäissä, etteise siitä koskaan taia sulaa. Ja vaikka mies sanoo, etten minä häntä ole rakastanut, kun olen temppuni tehnyt, epäilen minä, voiko miehen käytöksen kohdalla rakkaudesta puhua. Jonkin sortin riippuvuutta se ennemminkin kummankin puolelta on. Minun kohdalla se riippuvuus on ohi, minä pärjään yksinkin. Mies on itse myöntänyt olevansa riippuvainen minusta. Periaatteessa se on ihan sama, kuka tässä olisi, kunhan olisi vain joku, johon ripustautua. Mies ei hetkeäkään viihdy yksin. Koko ajan pitää olla joku kontrolli ja kontakti johonkin ihmiseen. Ja yksinäiset hetket täytetään aikuisviihteellä. Siis oikeasti, minun yksin kaupassakäymisestäkin voi tulla uhka miehelle. Kun minä haluan vain yksin käydä, enkä halua miestä mukaan. Kun kerran pariskunta ollaan niin silloinhan joka ikinen asia pitää tehdä yhdessä…
Että tällaisia ajatuksia tänään. Noh, kevättä kohti mennään, valon määrä lisääntyy. Jospa se lisäisi valoa myös ihmisten mieliin ja eloon. Oikein ihanaa kevään jatkoa!